Tänä kesänä "Kesähotelli Rauharanta".
Ensi-ilta 13.6.2025. Lisätietoja myöhemmin.
Pihlavan Tapuliteatteri ry on Porin kyhiöharrastajateatteri ( kyhiö/kylä/lähiö), joka toteuttaa joka kesäkuu kesäteatterinäytelmän. Esityksen tuloista järjestämme vuosittain ilmaisen 3-päiväisen teatterileirin lapsille ja nuorille.
Teatteritoiminta Pihlavassa alkoi syksyllä 2009 Porin Seudun kansalaisopiston näytelmäpiirinä. Tarpeellisen lisäharjoittelun ja esitysten läpiviemisen turvaamiseksi perustettiin näytelmäpiirin lisäksi/jatkoksi oma yhdistys, Pihlavan Tapuliteatteri ry. Perustamiskokous pidettiin 10.4.2012 ja yhdistys rekisteröitiin 9.8.2012. Käytännössä yhteistyö toimii niin, että Porin seudun kansalaisopisto maksaa ohjaajan palkan (48h/ryhmä/lukukausi), mutta kaikki muut kulut jäävät Pihlavan Tapuliteatterin maksettavaksi. Kyseinen harjoitusmäärä on todella pieni, joten Tapuliteatterille jää suurin osa kustannuksista. Näytelmän tuottaminen valmiiksi on myös yhdistyksen tehtävä.
Teemme yhteistyötä Meri-Porin partiolaisten kanssa. Kesäteatteriesitykset toteutetaan heidän partiotalollaan.
Jäsenmäärämme lisäksi esityksissä toimii suuri joukko avustajia mm. järjestysmiehinä, kahviohenkilöstönä, lipunmyynti- ja varaushenkilöistönä, sekä rakennustalkooväkenä. Pihlava on ylpeä teatteristaan ja sen toiminnasta.
Tapuliteatterin esityksiä on näytelty täysille katsomoille ja palaute on ollut erittäin hyvää.
Tapuliteatteri on toimintansa alusta asti halunnut tarjota mielekkään harrastuksen Meri-Porin nuorille.
Teatteriharrastus on lisännyt yhteisöllisyyttä nuorten parissa ja tuonut uusia kavereita. Se on myös kehittänyt nuorten oma-aloitteisuutta ja esiintymiskykyä sekä rohkeutta , josta on apua kaikissa elämäntilanteissa.
Tapuliteatteri on tarjonnut alueen nuorille kesäisin ilmaisen teatterikurssin.
Toimintaamme on tukenut: